"Voin pitää toista kädestä. Toinen pitää minua kädestä. Elämässä kiinni." - Margot Bickel
Keski-Uudenmaan Dementiayhdistys ry aloitti
toimintansa 1992,
toimialueenaan Järvenpää, Kerava ja Tuusula. Vuoden 2007
alusta toiminta-alueeseen liitettiin Nurmijärvi.
Keski-Uudenmaan Dementiayhdistyksen
toiminnan lähtökohtana on
olla mukana turvaamassa muistisairautta sairastaville ihmisille
mielekästä ja osallistavaa elämää sekä olla
apuna ja tukena heidän
omaistensa sekä läheistensä hoivatyössä.
Toimimme yhteistyössä toiminta-alueemme kuntien kanssa muistisairaiden
kotihoidon, laitoshoidon sekä muistisairasta läheistään kotona
hoitavien omaishoitajien tukimuotojen kehittämisessä.
Yhdistys on avoin kaikille.
Jäsenmaksu vuonna 2012 on 15 €
henkilöjäseniltä ja 30 €
yhteisö- ja kannattajajäseniltä. Jäsenmaksuun sisältyy
valtakunnallinen, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Muisti-lehti.
Yhdistyksen jäsenilleen järjestämistä tilaisuuksista ja tapahtumista peritään pieni osallistumismaksu, ei-jäsenet maksavat käyvän hinnan.